Eilen olimme koko päivän Lontoossa vierailulla. Lontoo on kyllä mahtava kaupunki, täytyy myöntää :D
Aamulla vierailimme Suomen suurlähetystössä tapamaassa sota-asianmiestä, ja haimme Suomi-juttuja kansainväliseen päivään, joka on sitten myöhemmin syksyllä iskän koululla. Suurlähetystö oli upea ja hieno, ja vietimme siellä aamupäivän rupatellen ja ihaillen paikkaa.
Seuraavana päämäränä oli tämä kuulusia lelukauppa Hamleys, josta sitten pikkusisarukseni meinasivat tyhjentää koko paikan. No kuitenkin kohtuumäärä uusia leluja tuli mukaan kyytiimme ;) Sitten ajattelimme vielä kävellä tässä Lontoon tärkeimmässä kauppakadulla eli Regent Streetillä. Näimme myös Pikkadilly Circuksen, josta räpsimme muutaman kuvan ennen Lontoon matkamuistomyymälään menoa.
Tämän jälkeen menimme autolle ja lähdimme kiertelemään Lontoon nähtävyyksiä autosta käsin. Joku kerta menemme sitten kunnolla katsomaan nähtävyyksiä jalkaisin. Ajoimme mm. Ripleys: Believe or not - museon ohi, ylitimme Tower Bridgen, näimme London Eyen, Big Benin, Parlamenttitalon, puolustusministeriön, Westminster Abbeyn, Buckinghamin palatsin ja ajoimme The Mallin läpi. Näimme myös Trafalgal Squaren, Her Majesty theatren, Natural history museumin ja paljon muuta hienoja paikkoja.
Joku kerta menemme vierailemaan joihinkin näihin Lontoon nähtävyyksiin.:))
Tähän kiertelyyn ja Suomen suurlähetystövierailuun meni kokonainen päivä. Kotona olimme vasta kymmeneltä illalla. Kävimme kylläkin moottoritien varressa syömässä Burger Kingissa.
Semmoinen päivä oli eilen ja tänään (lauantaina) menemme iskän kanssa jälleen ratsastamaan ja lähdemme ajamaan kohti Skotlantia Carlislen kautta.
Alla vielä kuvia Lontoosta:
|
Suomen suurlähetystö |
|
Hamleys - lelukauppa |
|
Pikkadilly Circus |
|
Regent street |
|
Ripleys: Believe or not - museo |
|
Her Majesty Theatre |
|
Horatio Nelsonin muistomerkki Trafalgar Squaressa
+
yksi neljästä leijonasta on päässyt mukaan
kuvaan :) |
|
Tower Bridge |
|
Tower Bridge |
|
Big Ben ja parlamenttitalo |
|
Big Ben |
|
London Eye |
|
London Eye ja River Thames |
|
Big Ben ja London Eye |
|
Westminster Abbey |
|
The Mall |
|
Buckingham Palace |
Ettekö käyneet Harrodsilla????? :DDDD Kivaa, sä olet viettäny aikaasi Lontoossa ja mä vietän aikaa Hesassa..... :D Arvaa viettäisinkö aikaa tuhat miljoonaa kertaa enemmän siellä lontoossa???? :DDD
VastaaPoistaEi tällä kertaa ku kävimme viimeiksi siellä sillo kevääl, ja aikaa meni aika paljo tohon kaikkeen muuhu :D Hehheh, joo kieltämättä Lontoo on upeampi ja mahtavampi paikka kuin Hesa. Mut kyllä Hesaki iha kiva paikka on vierailla ;DD Heheh, kyl voin arvata:DD
VastaaPoista