perjantai 27. heinäkuuta 2012

Reissu, jossa on rutkasti lomailua ja ripaus historiaa


En ole saanut kunnollista ja toimivaa nettiä matkamme aikana, mutta nyt sitten Hollannissa vihdoin päivitän hieman retkemme kohokohtia.

20.7 valmistauduimme siistimään kotia ja lähtemään pois maaseudun rauhasta. Aamupäivän olimme chileläisten luona ja tallilla sanomassa heipat. Sanoimme muillekin näkemiin, joita näimme sen päivän aikana. Sitten ajoimme Bournemouthiin koko konkkaronkka ja yövyimme täällä yön. Illalla kävimme rannan kautta kiertelemässä kaupunkia pienen hetken.

21.7 olimme Bournemouthin rannalla kävelyllä ja vedessäkin kahlattiin pienen aikaa. Tämän jälkeen kävelimme hotellille, josta lähdimme kohti Portsmouthia. Lauttamme oli määrä lähteä sieltä. Meillä oli niin paljon aikaa, että kulutimme sen yhdessä ostarissa ja söimme myös siellä. Ajoimme vielä Charles Dickensin syntymäpaikan ohi. Tämän jälkeen ajoimme lauttasatamaan myöhään illalla ja odotimme lauttaan pääsyä. Lautassa menimme suoraan nukkumaan, sillä kello oli jo melkein keskiyö. Mä ja Lotta menimme ensimmäisinä, kun muut lähti vielä katsomaan Englantia viimeistä kertaa.
Bournemouth

Bournemouth

Bournemouth

Portsmouth

Portsmouth

Bournemouth

Bournemouth

Bournemouth
Bournemouth

Bournemouth

Laivassa matkalla Ranskaan

22.7 heräsimme Ranskassa, niin kuin sanoin muille: Goodnight England and good morning France. Laivamme saapui Le Havreen eli yhteen Normandian kaupunkiin. Tästä reissusta tuli ns. historiallinen matka toisen maailmansodan aikakauteen. Ajoimme ensin Pegasus bridgelle, jossa britit tekivät menestyksekkään maihinnousun 1944. Siellä myös yksi kone teki vahingossa virhelaskun ja laskeutui järveen, mutta kukaan ei kuollut silloin. Joimme kahvit ja söimme patongit talossa, joka vapautui ensimmäisenä kyseisessä maihinnousussa. Siellä vieläkin asuu se sama perhe, joka asui, kun maihinnousu tapahtui.

Pegasus Bridge

Ensimmäinen talo, joka vapautui Saksan vallan alta  Normandiassa.

Vanha panssarivaunu


Tänne lentokone teki virhelaskun

Muistomerkki lentokoneen virhelaskulle

Aito Pegaus bridge (otettu pois käytöstä, kun oli aika vanha)

Muistolaattoja ja Pegasus bridge

Lentokoneen palanen



Seuraavaksi kohteemme oli Radar site, jossa oli saksalaisten tutka, jolla ne tuhosi liittoutuneitten maihinnousu-/iskuyritykset. Juno beach oli aika lähellä, ja siellä kanadalaiset tulivat maihin hieman kohtalokkain yrityksin. Saksalaisilla oli Norjasta Ranskan eteläosiin saakka rannikolla monta tutkaa ja ammusta, jolla ne tuhosivat liittoutuneiden armeijoita. Kanadalaisilla kävi huono tuuri sen takia, kun tulivat hankalalle rannalle, jossa oli tiukka puolustus ja laskuvesi. Muutenkin Normandian maihinnousu oli todella tiukkia ja verisiä taisteluja täynnä. Siellä on hopean värinen iso muistoristi kanadalaisten kunniaksi.
Radar site

JUNO beach


Ajoimme brittien tekemän Mulberryn sataman ohi Gold Beachilla. Rannikolla ei ollut oikein mitään satamia, joiden avulla saisi sotilaat ja sotavälineet helposti rantaan, joten britit tekivät kuuden mailin tien veteen ns. ”oman sataman”, jolloin oli sitten helppo saada sotavälineitä ja miehiä maihin. Toinen ohiajopiste oli Longues battery, jossa on muutama hyvin säilynyt saksalainen tykistö, joilla ne tuhosivat liittoutuneiden iskuyrityksiä.
Mulberry
Longues Battery

Viimeinen etappimme oli amerikkalaisten sotilaiden hautausmaa ja muistomerkki Ohama beachin yläpuolella. Amerikkalaiset nousivat maihin sillä rannalla ja saivat myös osakseen tiukan ja verisen maihinnousun kyseisellä rannalla. Katsoimme muistomerkin ensin, jonka takana oli ns. muuri, jossa on sodassa kadonneiden amerikkalaisten nimiä listattuna. Muistomerkin lähellä on melkein kymmenen tuhannen amerikkalaisen valkoiset ristit. Joukossa oli myös juutalaisten amerikkalaisten daavidin tähtiä. Näköalapaikalla näimme Ohama beachin alapuolellamme. Tämä paikka veti todella hiljaiseksi, vaikka en amerikkalainen olekaan, mutta täällä huomaa, että armeija ja siviilit todella uhrasivat henkensä saadakseen maan vapaaksi natsi-saksan vallan alta. Ja miksi amerikalaisia osallistui sotaan oli myös osasyynä, että Saksa oli kahden tulen välissä: liittoutuneiden ja neuvostoliiton. Jos maihinnousua ei olisi ollut, Ranskassa puhuttaisi nyt venäjää. Saksa olisi lyöty jollain tapaa ja sen olisi tehnyt Neuvostoliitto, mutta liittoutuneet eivät halunneet sitä ja aloittivat Normandian maihinnousun. Tämän jälkeen ajoimme nokka kohti Pariisia, jossa aiomme yöpyä kolme yötä.

Ohama beach





Sodassa kadonneiden amerikkalaisten nimet (jatkui todella pitkälle, että tässä on vain pieni osa sitä)
Ohama beach

Minä ja Galdra taukopaikalla
Mökki Pariisissa

23.7 matkasimme Disneylandiin! Perille päästyämme näimme tuhatpäin ihmisiä ja upeita rakennuksia. Oli todella kuuma päivä, mikä oli parasta pitkien sateiden jälkeen. Näimme monia erilaisia disneypaikkoja ja –hahmoja, että niitä ei todellakaan jaksaisi luetella, mutta kuvia on alapuolella, jos haluaa vähän informaatiota tästä päivästä. Oli todella mukava päivä ja me kaikki nautimme siitä suunnattomasti. Ikimuistoinen päivä jatkui aamusta iltaan ja nautimme päivällisen majatalossa vasta yhdentoista aikaan, kun vielä poikkesimme keskustan kautta katsellen muutamia tuttuja maamerkkejä. 



















Louvre

Riemukaari

24.7 vietimme päivän Pariisin keskustassa nähtävyyksiä ihmetellen. Muuten en olekaan maininnut, että mökkimme neljän tähden leirintäalue sijaitsee Pariisin jäätävän kokoisessa keskuspuistossa, jossa keskustaan pääsee todella nopeasti. Ihana paikka, jossa kelpaa yöpyä jos meinaa Pariisiin lähteä reissaamaan.  Jatkaen meijän turistina Pariisissa-päivän selostusta, niin näimme Eiffel tornin, Ecole militairen, Grand palatsin, Armeijamuseon, Concorden aukion, eduskunta-ja senaatintalon, Louvren, Notre damen, Place de la republiquen, Lafayetten ja Sacre cceuren. Muitakin maamerkkejä tuli vastaan, mutta tässä on ainakin muutama. Lopuksi ajoimme Versaillesin palatsin kautta kotiin. Emme käyneet katsomassa palatsin puutarhoja, mutta etupuolelta palatsi näyttää upealta kultakoristeineen. Huomenna alkaisi miejän matka kohti Belgiaa.
Ecole militaire

Eiffel torni

Ecole militaire


Grand palace

Armeijamuseo


Concorden aukio

Notre dame
Lotta Pariisissa

Äiti ja Notre dame

Seine

Place de la republique

Lafayette

 Sacre cceure

Versailles
Iskä ja Versaillesin palatsi

25.7 Lähdimme aamulla kohti Belgiaa. Matka sujui hyvin aamun ruuhkia lukuun ottamatta, mutta vähän ennen Belgian rajaa sattui iso onnettomuus, johon sisältyi aika monta rekkaa. Siinä sitten seisoskeltiin pari tuntia ja oltiin myös hieman eksyksissä pienessä kylässä, kun navigaattori sekosi. Vähän ajan päästä pääsimem taas jatkamaan ja pääsimme Belgiaan vihdoin iltapäivällä. Kävimme ensin Waterloossa, jossa kävimme katsomassa yhtä Napoleonin aikaisesta sodasta muistomerkkiä Batte de leon. Siellä on kukkulalla yksi leijonapatsas, josta voi nähdä maisemia. Emme käyneet ylhäällä, mutta nappasimme kuvia alapuolelta. Tämän jälkeen menimme kohti Byrsseliä, jossa meidän hotellimme sijaitsee. Pääsimme hotellille turvallisesti illan tienoilla ja menimme sitten syömään vanhaan kaupunkiin, jossa on vanha raatihuoneen tori ja pissaava poika-patsas. Ajoimme vielä EU:n komission ja NATO:n päämajan ohi.
EU:n komissio

Täällä poliitikot pitävät huippukokokouksia liittyen EU:hun

Raatihuoneen tori

Raatihuoneen tori

Pissaava poika

Raatihuoneen tori

Raatihuoneen tori

Minä ja merenelävä-paella

Porukka Brysselissä

26.7 kävimme vielä katsomassa EU:n komissiota, ennekuin jatkoimme matkaa kohti Piaam statea, Hollantia. Olimme täällä jo viime vuonna yötä, mutta tällä kertaa aiomme yöpyä täällä pari yötä ennen matkaamme kohti Saksaa ja sieltä Suomeen. Matkaan liittyen, niin pääsimme hyvin perille saakka yli kolmen tunnin autossa istumisen jälkeen. Hollannin puolella söimme hieman ennen mökkiin saapumista. Mökille saavuttua Tommi ja minä jäimme tänne, mutta muut menivät Galdran kanssa paikalliselle eläinlääkärille. Galdralla on jo ollut matkan aikana hieman ongelmia toisessa silmässä. Nyt huomasimme, että se on tulehtunut ja märkii, joten hän sai eläinlääkäritarkastuksen nyt tähän väliin, ettei se pahene Suomeen tultua.  
EU:n komissio

EU.n komissio
Majatalomme

Pihapiiriä

Pihapiiriä

27.7 vietimme ajan majatalomme ympäristössä ja kävimme naapurikylässä, Makkumissa vähän kiertelemässä. Otimme pienen jäätelötauonkin välissä. Päivä on taas ollut ihanan aurinkoinen ja lämmin, mistä olemme saaneet nauttia koko matkan ajan. Ihana käänne viime vuodelle, jolloin nautimme sateesta koko matkan. Täällä Hollanin maaseudulla on todella ihana elellä ja jopa meijän konnakin nauttii, kun karkailee kopastaan ihan koko ajan selkämme takana. Heti kun huoneemme ovi avataan, konna odottaa jossain kenkien päällä tai viimeksikin oven takana. Voi tätä loman riemua! J Muuten, huomenna menemme Saksaan ja sieltä yöllä laivalla kohti Helsinkiä. Olemme laivassa puolitoista päivää ja maanantaina olisimme sitten vihdoin Suomen kamaralla. Jännää! 
Vuohet

Blondy-shettis

Kuttu

Lampaita

Makkum

Makkum

Hevoset 

Iskä ajaa leikkiautoa ja Tommi sekä Galdra kyydissä :)

Makkum