Viimeinen kesäkuun viikko on ollut vähän juhlimista jokaisen
perheenjäsenen osalta. Minulla oli vihoviimeinen koe maanantaina. Tommilla ja
Lotalla on ollut kansainvälinen viikko koulullaan, jossa on ollut esityksiä,
ruokaa ja vaatteita eri puolilta maailmaa. Minulla oli 17-vuotissynttärit
keskiviikkona, jolloin kävin myös koulullani saamassa kansainvälisille
oppilaille tarkoitetut todistukset (jonka sain jo toukokuussa) ja
kansainvälisten yhteisen ”luokkakuvan”. Perjantaina minulla oli prom/ball
year11 oppilaiden kanssa Swindonissa yhdessä upeassa hotellissa. Eli sellainen
päätösjuhla, jossa juhlittiin viimeisen lukuvuoden päättymistä syöden ja
juhlien keskiyöhön saakka. Oli upea tilaisuus ja herkullista ruokaakin
tarjoiltiin. Puvut olivat upeita ja musiikki oli mahtavaa. Juhlien päätyttyä
tuli niin haikea mieli, kun tämä oli ns. viimeinen päivä, jolloin kaikki saimme
sanoa hyvästit toisillemme ennekuin opiskelut vievät porukan erilleen. Äidillä
ja iskälläkin oli äidin kielikurssin päätösjuhla lauantaina, joka kesti
aamuneljään saakka!
|
Pienempien ja iskän esitys Tommin ja Lotan koululla |
|
Kansainvälisten todistuksen saaminen minun koululla |
|
Äiti ja Tommi kansanpuvuissaan |
|
Miehet + iskä |
|
Naiset + äiti |
|
Minä ja Leticia |
|
Valmistautumassa iltaan. |
P.S. Lainasin äidin kameraa minun juhlaan, mutta siinäpäs ei ollut muistikorttia, joten minulla ei ole muita kuvia. Enkä julkaise ystävieni kuvia, sillä minä en halua julkaista niitä ilman lupaa.
Lauantaina ehdimme piipahtaa Lontoossa. Ensin menimme yhteen
urheiluvälineliikkeeseen ostamaan vähän ratsastustarvikkeita minulle. Minulla
onkin niitä nyt iso läjä, kun täältä Englannista niitä saa ainakin puolet
halvemmalla mitä Suomessa. Tämän jälkeen ajoimme Greenwichille, jossa on
kuuluisa nolla- pituuspiiri. Puisto sen rakennuksineen muodostavat Unescon
maailmanperintökohteen. Nappasimme ensin kuvat Cutty Sark- laivasta ja kävelytunnelista,
joka menee Thamesin alta toiselle puolelle kaupunkia. Tämän jälkeen kiertelimme
alueella ja näimme mm. Royal Naval Collegen. Tämän jälkeen kävelimme puistoon,
johon rakennetaan Olympialaisten hevoskilpailuja varten tuleva areena ja
kenttäratsastusrata. Se oli vielä työstämisvaiheessa, mutta näytti jo hyvältä
tässä vaiheessa. Nappasimme kuvat nolla- pituuspiiristä, joka on juuri tässä
puistossa. Kokeilimme polkuveneitä pienessä lammessa ja tämän jälkeen menimme
leikkipuistoon piknikille. Sitten kävelimme takaisin Greenwichin kylän kautta
autoparkille ja matkan varrella näimme kuuluisan observatorion ja
merenkäyntimuseon, jossa myös nopeasti piipahdimme. Tämän jälkeen matkasimme kotia kohti.
|
Tower Bridge on saanut jo Olympiarenkaat :) |
|
Maisemakuvaa Greenwichiltä |
|
Cutty Sark |
|
Tunneli Thamesin ali |
|
Tunnelikuvaa |
|
o2 Areena |
|
Nolla- pituuspiiri |
|
Me soutuveneilemässä, äiti kylläkin istui puistossa katsellen meitä |
|
Ratsastusareena rakenteilla |
|
Observatorio |
|
Merenkäyntimuseo |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti