Tässäpä aika menee vauhdilla. Minusta oikeesti tuntuu, että
aika on mennyt ihan salamannopeasti. Vuosi sitten muutimme tänne paikkaan ja
olimme ihan hakusessa vielä. Kuitenkin nyt mulla on niin kauhea paha jättää
tämä paikka. Olen niin hyvin tottunut olemaan täällä, etten ole edes tajunnut
meillä on oma koti Suomessa. Tämä tuntuu jo niin kodilta ja sitten pitääkin
sanoa hyvästit…moni ystävistäni ovat jo jättäneet saarivaltion ja minä olenkin
pian seuraava, joka sanoo hyvästit.
Viimeiset hetket olen viettänyt parhaani mukaan ystäviäni
tapaillen. Iskällä on ollut monia tilaisuuksia koulullaan, joissa olen ollut
mukana. Hänen koulunsa myös päättyi torstaina. Itse olen käynyt mäkkärillä
muutamien kansainvälisten kanssa viimeistä kertaa ja hauskaa riitti. Oli
samalla hieman haikea olo, kun piti jättää nuo ainutlaatuiset ihmiset. Onneksi
on facebookit, skypet ja sähköpostit olemassa, mutta silti se ei tunnu samalta
kuin viettää aikaa heidän kanssa näin. Torstaina olin yhden brittiläisen
kaverini yllätyssynttäreillä, jossa tosiaankaan hauskaa ei puuttunut. Heillä
oli myös hyvästi-kortti minulle, mikä on aivan ihana. Meinasi tulla kyyneleet
silmiin, kun luin niitä kommentteja. Heitäkin tulee niin valtavan ikävä..
Voisinpa vielä kääntää kelloa takaisin ja nauttia vielä hetkistä kavereideni
kanssa täällä.
Alla vähän kuvia mäkkärireissustamme :)
Morganiakin olen käynyt katsomassa. Ajatella, että joudun
hänestäkin luopumaan. Hän on ollut niin symppis tapaus vuoden verran, vaikka
välillä on ollut ylä- ja alamäkiä. Hänestä on silti tullut meidän perheenjäsen,
vaikka oma ei olekaan. Koko perhe on hoidellut ja huolehtinut ponista mikä on
myös yhdistänyt meitä huomattavasti. Äitikin uskaltui ratsastuspelostaan
Morganin selkään, mikä on ollut superhienoa, kun omasta tahdostaan tahtoi
kokeilla mennä Morganin selkään. Lotta on voinut ratsastaa melkein itsenäisesti
hänellä ja hoitaa ja taluttaa ilman apua. On Morgan niin hieno poni. Morgan on myös ollut iskän vauva koko ajan ja
muutenkin poni tuntee meijät kaikki todella hyvin. Taitaa olla sillekin outoa,
kun ei enää näe meitä tai huomaa, kun joku meistä menee hakemaan sen
laitumelta, joku meistä ratsastaa sen kanssa tai joku meistä antaa sille
kaipaamansa porkkanan. Tuntuu niin ikävältä jo nyt…
Sunnuntaina kävimme iskän ja Tommin kanssa Lontoossa
viimeistä kertaa. Äiti jäi kipeän Lotan kanssa kotiin. Kävimme poikien kanssa
merenkäyntimuseossa, jossa viime kerralla vain piipahdimme. Oli se todella
upea, ja näimme Titanic-näyttelyn (pienehkön sellaisen), laivojen
pienoismalleja, löytöretkistä näyttelyitä, laivasimulaattoriakin kokeiltiin
jne. Suosittelen käymään siellä, vaikka laivat eivät olisikaan oma juttu.
Sieltä löytyy vaikka mitä mielenkiintoista nähtävää. Tämän jälkeen menimme
keskustaan Trafalgar squaren kautta Regent streetille ja Oxford Streetille
kävelemään. Söimme Oxford streetillä. Aurinko näyttäytyi meille koko päivän
eikä ollut sadetta, mistä olemme saaneet nauttia näinä viime päivinä…
Minulla on vain kuvia merenkäyntimuseosta, sillä kamerastani loppui akku...
Tässäpä hieman haikea potsaus ja seuraava potsaus tuleekin
olemaan lähtöpäivänämme. Menemme
Bournemouthiin yöksi perjantaina ja lauantaina onkin tiedossa laivamatka
Ranskaan. Tällöin sanomme heipat saarivaltiolle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti