Viime päivät ovat olleet täynnä ohjelmaa ja kokeisiin lukua.
Viimeisiä kokeita viedään jo. Minulla on ainakin vielä kolme mantsan koetta
jäljellä.
Minun kaksi parasta kaveriani olivat täällä 4.6-8.6. Oli
todella ihana nähdä heitä taas ja vieläpä Englannissa. Kävimme Swindonissa,
Shrivenhamissa, Oxfordissa, Bicester villagessa ja Lontoossa. Tutustuttiin englantilaiseen
maaseutuun ja elämäntapaan ja shoppailtiin. Liikuimme pääasiassa keskenämme bussilla. Oxfordissa tutustuimme sen
nähtävyyksiin ja luonnontieteelliseen museoon. Lontoossa kävimme Harrodsilla ja
kävelimme sieltä Piccadilly circuskselle syömään. Iskä ja Tommi olivat mukana. Lopuksi
kävelimme Suomen suurlähetystöön ja haimme auton sieltä ajellaksemme ympäri
Lontoota nähden nähtävyyksiä. Oli todella antoisat viisi päivää, vaikka oli
pieniä kinasteluja ja erimielisyyksiä, mutta onhan se ymmärrettävää, kun ollaan
tunnettu jo kuusi vuotta. Aika meni todella nopeasti, kun he olivat täällä ja
hurjan hauskaakin meillä on ollut.
|
Oxford |
|
Oxford |
|
Oxford |
|
Bicester village |
|
Harrods |
|
Dianan muistomerkki, Harrods |
|
London eye |
|
Big Ben |
|
Elisa ja Saana |
Maanantaina ennen Elisan ja Saanan tuloa, kävimme iskän ja Tommin kanssa sotamuseossa Lontoossa ja Chelsean satdionilla käymässä. Sotamuseossa näimme upeita vanhoja sodassa käytettyjä kulkuvälineitä ja ohjuksia, joita käytettiin maailmansotien aikana ja opimme jotain uuttakin sieltä.
|
Tällainen pieni pätkä Suomen talvisodasta |
|
Chelsean stadion |
Lauantaina lähdimme perheineni Salisburyn katedraalin kautta
New forestin kansallispuistoon, sillä siellä on Beaulieu – kansallinen automuseo.
Tutustuimme ensin Salisburyn katedraaliin, joka oli valtava! Kävimme siellä
kaffepaussilla ja ottamassa kuvia ennekuin jatkoimme matkaa. Kansallispuistoon
päästyämme näimme hurjasti puolivillejä New forestin poneja. Niitä oli paljon!
Joukossa oli myös ihan pieniä varsoja. Ne elävät siellä kansallispuistossa ihan
niin kuin porot meillä Lapissa. Päästyämme automuseoon, tutustuimme
Bond-autonäyttelyyn, vanhoihin autoihin monilta eri vuosisadoilta ja Top Gear-
näyttelyyn. Näimme juuri niitä autoja mitä on käytetty Bondeissa ja paljon
muutakin erilaisia kulkuneuvoja, mm. veneitä ja takseja. Top Gear näyttelyssä
näimme juuri heidän rakentamiaan ja suunnittelemiaan autoja niihin heidän haasteisiin
ja katsoimme yhden pienen Top Gear näytöksen. Loppuajan kiertelimme ympäri aluetta.
Siellä on upea kartano ja suuri puutarha jne. Söimme myös jossain välissä. Oli
todella upea paikka ja upeita autoja oli esillä.
|
Salisburyn katedraali |
|
Salisburyn katedraali |
|
New forest |
|
puolivilli poni varsoineen |
|
tässä on toinenkin |
|
Bond in motion |
|
Bond in motion |
|
Bond in motion |
|
Bond in motion |
|
Bond in motion |
|
Bond in motion |
|
Bond in motion |
|
Bond in motion |
|
Vanhoja autoja |
|
Vanhoja autoja |
|
Vanhoja autoja |
|
Top Gear |
|
Top Gear |
|
Top Gear |
|
Top Gear |
|
Top Gear |
|
Weasleyn lentävä auto |
|
Tällaisella bussilla matkustimme ympäri aluetta |
|
Kartano |
Ihanii kuvia Julia, tuli ikävä englantiin <3
VastaaPoistaTäs on mun (ja mun kaverin yhteinen) blogi:
www.e-ja-a.blogspot.com
:)
P.S liityn lukijaks kun oon kotona koska tällä mun kaverin koneella en pysty :/
VastaaPoistakiitoksia ja mulla alkaa jo nyt olemaa ikävä englantia, ku tässä sit pia lähdetää... :) kiitoksia linkistä, käyn vilkaisemassa ;)
VastaaPoistaok :)