Menimme perjantaina Walesiin Tommin, Lotan ja iskän kanssa.
Äiti jäi kipeän Galdran kanssa kotiin, joka kuulemma voi jo paremmin
sairaalayön jälkeen. Ajoimme Holyheadiin, ja matkalla sinne oli hirveästi
ruuhkia. Söimme Burger Kingissä jossain vaiheessa ja jatkoimme matkaa.
Saavuimme myöhään illalla perille n. 5-6 tunnin ajomatkan jälkeen. Holyhead
sijaitsee Angleseyn saaressa, mutta oikeastaan Holyhead on vielä omakin
saarensa.
|
Majatalomme |
|
Satama oli ihan lähellä majataloamme. |
Lauantaina menimme South Stackiin katsomaan lintuja etenkin
lunneja ja alppivariksia. Olimme ensimmäiset paikalla ja näimmekin heti perille
päästyämme alppivariksen liitelemässä edessämme. Näimme ruokkeja, lokkeja,
myrskylintuja ja etelänkiisloja, mutta lunneja ei näkynyt missään. Sitten
meille ehdotettiin mennä majakalle päin rappusia ja katsoa samaa kalliota
toisesta suuntaan, missä yleensä lunneja on ollut. Otimme neuvosta vaarin ja
lähdimme kävelemään majakalle päin. Porrastelimme puoleenväliin saakka, jolloin
näimmekin jo lunneja. Nappasimme kuvia ja katselimme niitä. Niitä oli silloin
neljä. Lunnit ovat todella suloisia vähän niin kuin pieniä pingviinejä, joilla
on kirkkaan värinen nokka ja jalat. Näimme myös parin metrin päässä portaista
alppivariksen, josta myös nappasimme kuvia. Tämän jälkeen menimme kahville ja
jäätelölle läheiseen opastuskeskukseen, jonka jälkeen menimme vielä lintutornin
(Ellis Tower) läheiseen paikkaan. Näimme vielä uiskentelevan lunnin majakan
edessä, ja kiikaroisimme hetken sitä ennekuin lähdimme autolle. Matkalla pois
näimme alppivariksen pellolla. Lopussa näimme pari eri lajia kivitaskuja ja
hempon. Ennen majatalolle päin menoa pysähdyimme eräässä lammessa ja ajelimme
siellä täällä. Illalla menimme syömään ja kävelemään Holyheadin
satamakaupunkia.
|
Ruokkeja ja etelänkiisloja |
|
Myskylintuja |
|
Lunni |
|
Alppivaris |
|
Kivitasku |
|
Holyheadin keskusta |
|
Holyheadin juna-asema |
Sunnuntaina lähdimme taas kotia kohti maailman pisimmän
paikannimen kautta, joka on nimeltään
Llanfairpwllgwyngyllgogerychwyrndrobwlllla. Kävimme myös Caernaforin linnassa
ja kahvilla kyseisessä kylässä. Tämän jälkeen ajoimme Snowdonian
kansallispuiston läpi, jolloin ajelimme vuoristossa ja upeissa
maalaismaisemissa. Ajelimme Englannin puolelle saakka nähden vuoristoja ja
upeita maisemia, tuntui kuin vuoristot eivät loppuisi koskaan. Se oli todella
henkeäsalpaava kokemus ajella Walesin vuoristossa. Söimme Aberystwyth
-nimisessä kaupungissa, jonka jälkeen ajoimme Worcesterin bensa-aseman kautta
kotiin.
|
Maailman pisimmän paikannimen juna-asema |
|
Caernaforin linna |
|
Snowdonian kansallispuisto |
|
Aberystwyth |
|
Haarahaukkoja oli satoja kansallispuistossa |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti