Tiistaina minulla oli jälleen ratsastustunti, jolloin
minulle vaihdettiin hevoseksi isoliikkeinen Legs-niminen herkkä tamma. Hän on
jo todellinen koulumaisteri, joka tekee liikkeen jo ajatuksen voimalla.
Laukkaan saaminen onkin jo se haaste. Menin istuntatreeniä, jolloin Izzie
juoksutti minua. Aluksi jumppailin jalkoja ja käsiä käynnissä ja ravissa ilman
jalustimia ja ohjia, jotta rentoudun. Sitten tasapainoilin molemmat kädet
sivuilla ja ravaten samalla. Olin jo ihan puhki, kun askeleet ovat jäätävän
kokoiset ja minä vaan ravailen selässä yrittäen pitää pepun satulassa. Lopuksi
menin laukkaa ilman jalustimia ja ohjia. Laukka olikin jo helpompi ja paremmin
pysyy satulassa. Tunti oli todella rankka ja lantio ja maha joutuivat töihin.
Oli kuitenkin todella hyödyllinen tunti ja oppisin hieman paremmin käyttämään
lantioita ja rentoutumaan selässä.
Keskiviikkona menin Legsillä taivuttelua, siirtymisiä
ravista pysähdykseen ja takaisin raviin, peruutuksia, laukannostoja, koottua ja
lisättyä ravia. Laukannostot olivat se vaikein asia, mutta loppujen lopuksi
sain laukan toimimaan molempiin suuntiin. Siirtymiset sujuivat hyvin ja samoin
peruutukset. Ravin kokoaminen ja lisääminen oli uusi asia minulle, joten ei se
heti ensimmäisellä kerralla sujunut. Izzie meni selkään ja näytti minulle miten
se toimii, joten seuraavaksi osasinkin jo ne. Kokoaminen oli tällä kertaa
hieman ongelmallista, mutta lisätty ravi meni täydellisesti. Olin tyytyväinen
hevoseen ja tuntiin. Izziekin kehui
minua, kun menin hienosti.
Galdra on ollut hieman huonona tämän viikon ajan ja mahaan
on sattunut. Torstaina äiti huomasi Galdralta tulevan kakan lisäksi verta, mikä
ei ole normaalia. Galdralla oli jo juoksu. Äiti varasi eläinlääkäriä sinä
päivänä ja minä menin tavalliseen tapaan kouluun. Koulusta tultuani iskä ja
äiti sanoivat, että Galdra on vieläkin lääkärissä ja kuljetetaan läheiseen
sairaalaan. Galdran tila oli mennyt vielä huonompaan suuntaan ja suusta oli
alkanut tulla valkoista vaahtoa. Galdralle tehtiin tutkimuksia, jonka jälkeen
iskä ja äiti menivät kuljettamaan neitimme sairaalaan, jossa hän oli yön
tarkkailtavana. Tutkimuksissa ei ollut mitään huolettavaa, mutta epäiltiin etteikö
olisi syönyt jotain sopimatonta taikka syönyt jonkin esineen. Nyt aamulla kuulimme,
että Galdran tila on jo parempi ja äiti hakee hänet illalla. Me muu perhe
menemme Walesiin viikonlopuksi, kun olimme sen ehtineet varata jo, mutta äiti
jää Galdran kanssa kotiin. Toivotaan vaan, että neidillä on nyt kaikki hyvin ja
selviäisimme vaan pelkällä säikähdyksellä.
|
Galdra ensimmäistä kertaa sylissäni elokuussa 2011 |
|
Galdra elokuussa 2011 |
|
Galdra huhtikuussa 2012 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti